Heippahei! Veera-äiti on ollu niin kiireinen mun pikkuveljen kans, ettei se oo ehtiny tänne mitään kirjottaa. Mun pitää sitte ite seki tehä! Se ei oo ees kertonu miten mua kiusattiin viime kuussa. Olin just vaivalla kasvattanu hyvän talviturkin, niin nuo otti ja vei sen pois. Kuonostaki! Olin niin hienot takutkin tehny kainaloihin ja jalkoihin ja korvien taakse ja vähän vaikka minne. Ne otti sen hurisevan vehkeen ja kutitteli sillä mua ja mun turkki tippu lattialle. Ja sitte ne vielä kehtas ottaa kuvia!

Tässä näkyy se mun hieno turkki. Tai no ei se enää tässäkään oo ihan täydessä komeudessaan, ku se yks tuli jo aiemmin saksien kans sohimaan ja vei osan.

Tässä ne on jo vieny multa kuono-, korva- ja pääkarvat. Arvatkaa vaan, oliko jo alaston olo! Eikä ne vieläkään lopettanu!

Tuolla lattialla on se mun turkki! Eikö oo häpeällistä! Sitä oli kai melkeen puoli kiloa. Ja ulkona pakkasta!

Tähän ne sitten lopetti. Ei ne kuulemma jaksanu enempää. Ihan niinku niillä olis ollu jotain jaksamista, munhan tuossa pöydällä piti olla!

Nyt mulla ei kyllä niin paljo tartu lumi jalkoihin ja mahan alle ku ennen. Ne ei enää tunge mua kylpyhuoneeseen ja suihkuta lämmintä vettä mun jalkoihin ku tullaan sisälle. Saan kuulemma sulaa pyyhkeen päällä. Mutta arvatkaapa pysynkö siinä pyyhkeen päällä! Hahaa! Äiti sano että se ei ehkä olis kehannu laittaa näitä kuvia tänne ku olin niin törkynen. Mutta täytyyhän mun kertoa miten mua on kiusattu!

Mulla on nykyään hirveesti tehtäviä. Mun pitää aina kertoa ku pikkuveli itkee. Tai oikeestaan muakin itkettää välillä niin kovasti, että äitiäkin itkettää. Se sanoo, että mulla on kova ääni. Mutta pikkuveljelläki on! Mutta me sitte pikkuveljen kans itketään yhessä. Äiti näyttää joskus vähän kärsivältä, niin kai sitäki sitte itkettää. Ja sitte mun pitää kans vahtia ettei vieraat varasta pikkuveljeä. Äiti antaa sen aina vieraiden syliin, se ei ollenkaan tajua että ne voi viedä sen! Mun pitää sitten vierellä pyöriä kattomassa että ne hoitaa veljeä oikein. Ei se äiti tajua mitään!

Mukavaa kevättalvea toivottaa Hukka

Hukasta tuli isoveli 9.12. Se ahkerasti vahtii pienen veljensä unta. Kovasti olis lohduttamassa, kun toinen itkee. Lelujakin tuo. Pesujakin mielellään tekis, jos vaan annettais.

Enimmäkseen tosi nätisti Hukkeli vauvaa katselee, ja korvasta nuolasee. Aamurasvausten jälkeen olis tosi ihana nuolla vauva kokonaan, mutta hitsi kun ei anneta! Hukka kävi kerran ihan selvästi mulle ilmottamassa, että vauva itkee, kun en heti lähtenyt katsomaan. Nukkumapaikka Hukalla on vaihtunut omalta sängyltänsä pinnasängyn viereen tai tuohon kehdon päätyyn. Käytävän ääniäkin pitää nykyään vahtia ihan eri tavalla kuin ennen. Selvästi se on ottanut nyt tehtäväkseen vahtia vauvaa.

Tämmöstä meillä siis nykyään. Hukasta tuli kuin tulikin vastuullinen isoveli!

Käytiin Hukan kans muutama päivä sitten Kirkkiksellä ja Hukka sai viimeinkin oikeuden olla sohvalla! (Kotonahan sillä ei oo sohvalle mitään asiaa!) Niinpä Hukkeli käytti tilaisuuden hyväkseen ja kyttäs lintulaudan syöppöjä silmä tarkkana. Vastapestyihin ikkunoihin tuli ihan vähän vaan nenänjälkiä. Ja kielenkin.

Aluksi Huksu jakso ihan seistäkin.

Sitte piti siirtyä istumaan niin, että tassut on selkänojalla. Hyvin näkee näinkin.

Loppupäivästä ei jaksanu enää kurkotella, vaan piti ihan tavallisesti vaan istua. En kyllä tiedä luuleeko tuo olevansa joku sammakko tai jotain...

Olis Hukka varmaan mielellään myös kerrostalokyttääjä, muttaku ei se täällä oikeen pääse ikkunalle. Alas ei varsinkaan oikein näe neljännestä kerroksesta. Puissa pomppivat linnut ja oravat onneksi sentään näkee, sillon kun ne sattuu meidän ikkunoiden edessä hyppelehtimään.

Hukka sai Kamulta haasteen, ja pitäähän siihen osallistua!

 HAASTE KUULUU NÄIN:

1. Laita tunnustus blogiisi.

2. Kirjaa sinne myös nämä säännöt.

3. Linkitä blogiin, josta sait tunnustuksen.

4. Listaa viisi aistia ja kerro mitä ne merkitsevät sinulle.

5. Haasta viisi muuta blogia jättämällä niihin kommentti.

Näkö: Näkö on tärkee juttu, että ulkona varmasti bongaa kaikki kauempanakin olevat koirat ja ilmottaa niistä pomppimalla. Lumiukonkin huomaa paremmin, kun on hyvä näkö. Lumiukoille pitää vähän hörähdellä ja haukkua. Lumiukot voi olla vähän vaarallisiakin. Lumiukoilla on kepit käsinä, jee!

Kuulo: Mulla on aika tarkka kuulo. Kuulen hyvin aina ku Killi hyppää ruokapaikalta alas. Mun tehtävä on sitten ajaa Killi takas sohvalle. Ja sitte kans kuulen ku nuo menee kanihuoneeseen. Sitte kuulen ku mut ajetaan kanihuoneesta pois. Sen kyllä kuulis vaikka ei oliskaan näin hyvä kuulo ku mulla.

Tunto: Musta on kiva ku mua rapsutellaan. Varsinki korvien takaa ja kyljistä ja mahasta ja selästä ja takapuolen päältä ja kuonon alta. Mutta sitte se ei tunnu kivalta ku korvia kutitetaan.

Haju: Mun mielestä maksamakkara haisee hyvältä ja Killin ruoka. Sitte mun pitäis muka aina ettiä haistamalla nameja, mutta mää aina nään ne ennen ku haistan. Nuo on yrittäny laittaa niitä nameja piiloon, mutta en mää jaksa niitä haistella. Viime aikoina ulos on tullu kauheesti mielenkiintosia hajuja, varsinki puitten juureen ja pusikoihin. Ja nurmikollakin on monesti hyviä hajuja. Niitä pitää välillä jäädä haistelemaan vähän enemmänkin.

Maku: Kaninpapanat on parhaita. Mää en vaan muka sais syödä niitä. Killin ruokakin vois olla hyvää, mutta sitäkään en saa syödä. Ja on mun omakin ruoka ihan hyvää. Ja juusto. Ja kurkku ja porkkana ja paprika ja kaikki.

 

Hukka ei halunnu haastaa ketään muuta ku kivat kaverit Rommin ja Rillan Nakottajan blogista. Mutta sano se, että muutki saa vastata, jos haluaa.

On se Hukkeli toisenkin kerran jo nostanut jalkaa. Mutta edelleen kyykkypissat on yleisempiä. Muuten kyllä huomaa, että se alkaa olla jo murrosikäinen. Enää ei riitä yks pissa lenkkiä kohti, aamullakin tuli jo kolme! Ja kauheesti se haistelee ulkona. Ehkä se tuosta vielä aikuistuu.

Aikuistumista odotellessa on hyvä nukkua päiväunet Kirahvi kainalossa.